- header-img-norppauinti.png


Asiakkaamme kertovat:

Työporukalla altaaseen

- altaaseen_200x155.pngSupersuositut aikuisten uintikurssit täyttyvät hetkessä, kun Accenturella uintikerhon aktiviteeteista vastaava Kenneth Kronholm laittaa ilmoituksen esille firman sisällä. Viimeksi 10 paikkaa vietiin käsistä kuudessa minuutissa!

Jokaiselle sopivaa oppia

Accenturen työntekijöiden uintitekniikkakurssilla näkee monen tasoista kauhojaa. Toiset tulevat perusasioiden äärelle – eli opettelevat uinnin alkeita – mutta toisille kurssi on tekniikan hiomista ja lisäopiskelua.

”Esimerkiksi perhosuinti on sellaista, mitä monet pitävät jännittävänä, mutta eivät kuitenkaan lähde itse omin avuin sitä opettelemaan. Kursseilla voi siis sekä lähteä alkeista liikkeelle että kehittyä eteenpäin,” Kenneth kertoo. ”Ja jatkokursseillekin on kiinnostusta, mutta vielä sellaista ei ole järjestetty!”

Tämän kurssin kohdalla on kyse jo ihan perinteestä: ” Kurssit ovat olleet todella suosittuja jo ennen kuin itse otin homman vastuulleni, ja kysyntä jatkuu edelleen kovana. Tänä vuonna päätimme itse asiassa järjestää kaksi vähän lyhyempää kurssia, jotta porukkaa mahtuu enemmän mukaan”, paljastaa Kenneth.

Vapaaehtoisuus lisää motivaatiota

Accenture tukee harrastustoimintaa: henkilökunta saa rakentaa vapaaehtoisesti harrastekerhoja ihan minkä tahansa lajin ympärille. Uinti on ollut yksi suosituimmista. ”Kai tällainen toiminta, joka ei perustu pakkoon, on spontaanimpaa ja innostavampaa. Näin ei jämähdetä myöskään perusmalleihin. Uudet ihmiset tuovat aina uusia ideoita. Taustalla on kuitenkin aina ihmisten halu toimia lajin parissa”, Kenneth pohtii.

Entäpä sitten aika, miten kiireisessä työympäristössä ehtii pyörittää vielä harrastustoimintaakin? ”No eihän se nyt loppujen lopuksi vie aikaa oikeastaan ollenkaan. Tällaisen kurssin järjestää muutamalla puhelinsoitolla ja sähköpostilla. Toki se on aina lisää muiden töiden päälle, mutta ei kuitenkaan liikaa!” Tästä voisi moni ottaa oppia: hyvälle asialle kannattaa uhrata minuutti tai kaksi.

Harrastus, joka vei mennessään

Kenneth paljastuu uinnin harrastajaksi myös työpaikkaliikunnan ulkopuolella. Tämä on kyllä oikeastaan tapahtunut ihan vahingossa, kiitos Uimastadionin ja kesäisen auringonpaisteen. ”Siitä se lähti kun entisen kämppiksen kanssa alettiin käymään Stadikalla. Ensin kerran viikossa, sitten kaksi – ja sittenhän se lähti käsistä.”

Ulkoaltaista Kenneth sitten siirtyi sisäaltaaseen, kun ei halunnut luopua lajista talven tullen, ja Mäkelänrinne sattui niin työn kuin kodinkin sijaintia ajatellen hyvän matkan päähän. Lisäksi asiaan vaikutti oleellisesti yksi Mäkelänrinteen lyömätön etu: 50 metrin allas, joita ei monissa halleissa ole. Nyt Kennethin normaali viikko pitää sisällään kaksi uintikertaa, eikä se aiheuta hankaluuksia. ”Ajan löytyminen on asennekysymys. Minulla uintiin tulee motivaatio jo siitä, että jollei viikkoon liiku alkaa olo olla omituinen. Uinti yksinkertaisesti auttaa jaksamaan paremmin, ja siksi sille pitää raivata tilaa omaan kalenteriin vähemmän tärkeiden asioiden kustannuksella.”

"Pieni satsaus itseensä voi siis jopa johdattaa harrastukseen, joka lähtee käsistä! Mutta ihan positiivisessa mielessä."

pyyda_tarjous.jpg

- avaa_firmanpiikki.jpg

- tarjouspyynto.jpg

Kysy lisää
yritysliikunta(at)urheiluhallit.fi
puh. 3488 6408