Haku

Urheiluhallit Kontula

Kuntoilukeidas ostarin sydämessä

Lämminhenkinen lähiöuimahalli on virkistävä keidas monikulttuuriseksi kasvaneessa Kontulassa. 1970 rakennettu urheiluhalli avattiin täysin uudistettuna vuonna 2007 ja se on edelleen loistavassa kunnossa. Hallissa käy vuosittain 130 000 asiakasta, joista 70 000 on uimareita ja vesijuoksijoita. Kontulan halliin on hyvät kulkuyhteydet – helppo tulla metrolla tai bussilla sekä myös omalla autolla. Kodinomainen tunnelma ja siistit tilat saavat jokaisen kävijän palaamaan kerta toisensa jälkeen.

Urbaanissa ympäristössä sijaitseva uimahalli on alueen asukkaille rauhoittumisen paikka. Suurin osa kävijöistä harrastaa vesijuoksua ja uintia ja siksi Kontulan 4-ratainen 25 metrin allas jaetaan tarpeen mukaan puoliksi uimareiden ja vesijuoksijoiden kesken. Moni heistä rakastaa saunomistakin, koska se puhdistaa mieltä ja kehoa ja on tärkeä syy tulla hallille. Kompakti kuntosali vetää puoleensa myös nuorempia asiakkaita. Monikulttuurisuus näkyy eniten lasten uimakouluissa ja jonkin verran nuorissa ja työikäisissä asiakkaissa.

Henkilökunnan tyytyväisyys näkyy asiakaskokemuksessa

Henkilökunnan pieni vaihtuvuus on hitsannut sen hyvin yhteen. Pitkä työkokemus, osaaminen ja toisten auttaminen lisäävät henkilökunnan tyytyväisyyttä ja se heijastuu myös asiakassuhteisiin. Vakiokävijöistä pidetään huolta, jolloin pienet yksityiskohdat ovat ratkaisevia. Aina on aikaa vaihtaa kuulumisia ja vastata kysymyksiin. Kontulan yhteisön hyvä henki on henkilökunnan mielestä paikan ainutlaatuisuus.

Aamu-uimareita kolmen vuosikymmenen takaa

Hallin auetessa klo 6.15 oven takana jo odottaa aktiivisten uimareiden ja vesijuoksijoiden joukko. Sama kuvio toistuu kaikissa muissakin halleissamme. Kontulassa pitkä yhteinen historia on hionut tuttavista ystäviä, joiden kanssa vietetään aikaa hallin ulkopuolellakin. Ei siis pelkästään uida, vaan vaihdetaan kuulumisia ja tutustutaan paremmin. Keskinäinen kunnioitus ja tasa-arvo näkyvät tässä porukassa, ja kavereita muistetaan huomioida. Myös hallin henkilökunta on saanut huomioista osansa ja yhteinen matka jatkuu erittäin hyvässä hengessä.

KATSO MYÖS KONTULAN TILAT JA LAJIT >

Tavoitteellista harjoittelua!

Kontulan uimahallin altaassa on innokas uimari, Satu Kaure. ”Uinti on nykyisin päälajini. Olen aikuisiällä kokeillut monia lajeja, potkunyrkkeilystä triathloniin, mutta paikat eivät ole kestäneet”, Satu kertoo. Kuusi vuotta sitten aloitettu uintiharrastus miellyttää juuri siksi, että saa harjoitella kivuitta. Pääasiassa vapaauintia harrastaneena kiinnostus muitakin uimatyylejä kohtaan kasvoi ja hän liittyi Matti Rajakylän vetämään Amfibia Masters -ryhmään. ”Selkä- ja rintauintia on jo harjoiteltu, perhosuinti tuntuu edelleen ylivoimaiselta”, Satu listaa ja lisää: ”Harjoittelen 3–4 kertaa viikossa Kontulan uimahallissa ja parasta siinä on se, että koko perhe harrastaa uintia. Treeneihin lähteminen on huomattavasti mukavampaa koko perheen voimin.” Satu jatkaa uintiaan ja harjoituspäiväkirja saa lisää merkintöjä. Uinnissa oikea tekniikka on tärkeää ja ammattilaisten tarkkojen silmien alla kehitystä tapahtuu.

Monipuolista ryhmäliikuntaa

Kontulassa järjestetään ryhmäliikuntaa sekä lattiatasolla että altaassa ja niissä nähdään useampia ikäryhmiä. Vesijumpista Hydrobic on erityisen suosittu, lattiajumpissa on runsaasti valinnanvaraa IISIstä Pilatekseen ja Body & Coreen. Kehoa voi myös huoltaa Jooga-, BODYBALANCE®- ja Core & Venyttely-tunneilla. Jokaisen tuntimme kaikissa halleissamme ohjaavat ammattitaitoiset, kokemusta omaavat ja rennot ohjaajat, joten tunneilla on aina kiva tunnelma. Myös uuden asiakkaan on helppo tulla mukaan, koska hänet otetaan avosylin vastaan.