Haku

Urheiluhallit Mäkelänrinne

Suomen suosituin halli ja 50 metrin allas

Vuonna 1999 avattu Mäkelänrinteen Uintikeskus on kävijämääriltään Suomen suosituin halli. Uimakouluja järjestetään viikoittain peräti 50. Uinnin ja muun vesiliikunnan lisäksi hallissa on kuntosali, joka laajenee tammikuun aikana entiseen ryhmäliikuntatilaan. Samalla valmistuu myös uusi ryhmäliikuntatila 3. kerrokseen. Ja mikä mukavinta, jatkossa kuntosalille ja ryhmäliikuntaan pääsee myös päiväsaikaan. Lukio jatkaa edelleen palloiluhallin päiväkäyttöä joten se on vain arki-iltaisin sekä viikonloppuisin asiakkaittemme käytössä.

Vuosittaisesta noin 800 000 kävijästä vesiliikkujia on noin 500 000. Loppuosa jakautuu tasan Urhean kautta tuleviin opiskelijoihin sekä kuntosali- ja ryhmäliikunta-asiakkaisiin. Ikäjakauma Mäkelänrinteessä on hieman muita halleja hieman nuorekkaampi – enemmän työikäisiä ja aktiiviurheilijoita.

Mäkelänrinteellä laajennuspaineita

Aamuisin ennen kuutta oven takana ovat jo vakiouimarit, joille käynti on liikunnan ohella sosiaalinen tapahtuma. Eläkeläisjumpat rytmittävät keskipäivää, kunnes klo 15 jälkeen seuratoiminta valtaa altaat. Suomen suurin uimaseura HSS Simmis pitää kotipesäänsä Mäkelänrinteessä ja uinnin olympiavalmennuskeskus toimii täällä. Onneksi tilaa löytyy kaikille. Hallissa on opittu jakamaan vesialtaat kunkin ryhmän tarvitsemiin lohkoihin, eri kohderyhmät huomioiden. Yhä suositummaksi tulleelle vesijuoksulle on varattu hyppyaltaasta reilusti tilaa. Toisinaan halliin saapuu runsaasti perheitä viikonlopun vapaa-ajan viettoon ja silloin hallin kapasiteettia koetellaan. Myös 50 metrin allas vetää uinnin harrastajia kauempaakin. 

Terveysliikunta on nouseva trendi ja se näkyy myös vesiliikunnan suosion kasvamisessa. Asiakaskunnan ikääntyessä erilaisille lisäaltaille on tarvetta. Onneksi laajennussuunnitelmat jo etenevät, sillä pääkaupunkiseudun kasvava asukasjoukko tarvitsee lisää tällaisia liikuntatiloja.

Isot tapahtumat tuovat elämyksiä

Mäkelänrinteessä on edelleen käytännössä Suomen ainoa kansainväliset kisavaatimukset täyttävä 50 metrin uima-allas. Altaan syvyys on molemmissa päissä vaaditut 2 metriä ja katsomotilaa on riittävästi. Kotimaiset ja varsinkin kansainväliset kisatapahtumat ovat paikalle erityisen mieluisia, ja niitä on jälleen ensi vuodelle tulossa. Niiden ansiosta saadaan sopivaa vaihtelua normaaliin arkeen.

Vuosittain hallissa järjestetään suuria kansainvälisiä tapahtumia, esimerkiksi keväällä 2022 Helsinki SwimMeet-tapahtuma, jonka muun muassa Eurosport televisioi. Halli on kisojen ajan muilta käyttäjiltä suljettuna, sillä vesiurheilijoita saapuu paikalle ympäri Eurooppaa. Halli muuntuu silloin upeaksi kisa-areenaksi led-valaistuksen ja muun rekvisiitan ansiosta. Mäkelänrinteessä järjestetään myös nuorten paraurheilijoiden Euroopan mestaruuskisat, joka sekin on ainutlaatuinen tapahtuma.

KATSO MYÖS MÄKELÄNRINTEEN TILAT JA LAJIT >

Vesiliikunnan mekka

Mäkelänrinteen ryhmäliikuntatarjonta on monipuolinen. Erilaisia tunteja järjestetään altaalla, ryhmäliikuntatilassa, hot-alueella ja toiminnallisella alueella. Pelkästään vesiliikuntatunteja on lähes 50 viikossa. Tarjolla on niin Vesivoimistelua, Hydrobicia, VesiHIITiä kuin Hydrospinningiä.

Tulossa uudet tilat

Vesitunteja on ollut pitkin päivää, mutta muita ryhmäliikuntatunteja vain iltaisin ja viikonloppuisin. Nyt tammikuussa avataan uusi ryhmäliikuntatila ja laajennettu kuntosali. Ja hienoa on myös se, että nyt pääsee jumppaamaan ja salille myös päiväsaikaan.

Yhteistyötä URHEAN kanssa

Mäkelänrinne ja sen kylkeen juuri rakennettu URHEA-halli sekä Mäkelänrinteen Urheilulukio muodostavat korkeatasoisen kampuksen kotimaiselle urheilueliitille. Yhteistyö näiden toimijoiden kesken on vankalla pohjalla, sillä Suomen Olympiakomitean tukiurheilijat ympäri Suomen saavat käyttää Mäkelänrinnettä kuntoutukseen ja uimiseen.