Haku

o

UINNINVALVOJA TIIA KERTOO

Tiia on ollut uinninvalvojana usean vuoden ajan ja sitä ennen rantavalvojana Helsingin uimarannoilla.

Parasta työssä
Tykkään olla tekemisissä asiakkaiden kanssa ja on kiva antaa heille hyvää palvelua ja fiilistä. Märskyssä pystyy itse vaikuttamaan työn mielekkyyteen ja työkaverit ovat tosi kivoja. Meidät on jaettu valvojatiimeihin: Meidän kolmen hengen tiimi on kuin yhtä perhettä. Hengailemme myös vapaa-ajalla. Uinninvalvoja on usein ensimmäinen, jolle asiakkaat antavat palautetta ja vakioasiakkaat tulevat juttelemaan myös muuten vain. Positiivinen palaute tuntuu todella hyvältä. On kiva kuulla, että asiakas on tyytyväinen ja että olemme onnistuneet työssämme.

Pidätkö vuorotyöstä?
Minulle kaksivuorotyö sopii hyvin. Työvuorot voivat vaihdella, mutta yleensä meillä on neljä aamua, kaksi vapaata, neljä iltaa ja kaksi vapaata. Viikonloppuvapaa osuu noin kerran viidessä viikossa.

Mitä osaamista työsi edellyttää?
Uinninvalvojakoulutus, EA1- ja EA2-taidot sekä hyvät yhteistyö- ja kommunikointitaidot. Kerran vuodessa pitää myös läpäistä testiuinti. Urheiluhallit on lisäksi järjestänyt asiakaspalvelu- ja puhejudokoulutusta. Asiakaspalvelutilanteissa tarvitaan toisinaan englannin kieltä ja jonkin verran ruotsia.

Tyypillinen työpäivä
Aamuvuoron alussa lasketaan saunan lauteet alas ja pestään altaan puhdistusrobotti. Aamulla myös monet vakiasiakkaat tulevat vaihtamaan muutaman sanan. Päivän aikana pyrimme valvomaan uimareita mahdollisimman paljon allastilassa. Valvomossa on yksi valvoja kerrallaan katsomassa valvontakameroita. Pidämme yllä perussiisteyttä ja autamme ongelmatilanteissa. Omalle kohdalleni ei täällä hallissa ole osunut vakavia loukkaantumisia tms. Yleisimmin annamme ensihoitoa: laastareita ja kylmäpakkauksia. Loukkaantumistilanteet tarkastetaan aina jälkikäteen valvontakamerasta ja kirjaamme kaiken ylös sekä raportoimme eteenpäin. Iltavuoroon kuuluu mm. välineiden siivousta ja ovien kiinni laittamista. Sunnuntai-iltaisin siivotaan myös hyppytornit. Iltavuoron jälkeen on kiva lähteä kotiin, kun näkee, että paikat jäävät siisteiksi.

Miksi kannattaa hakea töihin Urheiluhalleille?
Jos tykkää olla tekemisissä asiakkaiden kanssa ja pitää ensihoito- ja kaksivuorotyöstä, niin kannattaa hakea Urheiluhalleille. Meillä on myös rento työympäristö, jossa on hyvä työporukka. Täällä pystyy vaikuttamaan asioihin ja saa työsuhde-etuna käyttää hallin palveluja. Itsekin treenaan omalla työpaikallani.

UINNINVALVOJAN TEHTÄVÄ

Uinninvalvojan tehtävä on asiakaspalvelutehtävä, johon kuuluu ensiapua, vesipelastusta sekä muita allastilan turvallisuuteen liittyviä tehtäviä. Suurin osa työstä on asiakaskohtaamisia allasalueella. Vaikka vain pieni osa tehtävistä on varsinaista ensiapu- ja/tai pelastustoimintaa, on uinninvalvojan aina pystyttävä toimimaan tilanteen sitä vaatiessa.

Uinninvalvojan työssä minimivaatimus on hyväksytysti suoritettu uinninvalvojakurssi tai vastaavat taidot sekä ensiaputaidot. Uinninvalvojan tulee kyetä toimimaan hätätilanteissa ja antaa ensiapua. Lisäksi uinninvalvojan on suoritettava testiuinti vähintään kerran vuodessa. Ensimmäinen testiuinti suoritetaan 5 metrin syvyisessä uima-altaassa.