Haku

JOULUKALENTERI

Osallistu joulukalenteriarvontaan ja voita upeita palkintoja! 

Joka viikko uusi palkinto, joiden arvonnat suoritetaan 9.12., 16.12. ja 23.12. 

Kiitä siivoojaa 2.12.

02.12.2019

Urheiluhalleilla tilojen siisteydestä vastaa noin 70 siivoojaa, jotka työskentelevät hallien aukioloaikana kahdessa vuorossa. Lisäksi yösiivoojat huolehtivat öisin töistä, joita ei pysty tekemään aukioloaikoina.

Yksi vakinaisista siivoojistamme on Urheiluhallit Kalliossa työskentelvä Maaja Altvälja, joka kiittelee työn monipuolisuutta.

"Meillä on siivousohjelmat, joita seuraamme tarkasti. Esimerkiksi uimahallipuolen pesutilat siistitään jopa kerran tunnissa. Täällä Kalliossa siivottavana on useampia tiloja kuin pienissä halleissa, esimerkiksi alakerran keilarata ja ampumarata. Toisinaan autamme myös sulkapalloverkkojen kiinnittämisessä paikalleen ja niiden pois ottamisessa. Näin työhön tulee vaihtelevuutta", Maaja kertoo.

Siistit tilat saavat kiitosta

Urheiluhallien asiakaspalautteessa korostuu puhtauden merkitys asiakkaille. Maaja kertookin, että asiakkailta tulee tasaisin väliajoin kiitoksia siisteistä tiloista.

"Täällä on kiva olla töissä, koska me siivoojina olemme osa henkilökuntaa ja meillä on hyvä yhteishenki. Työvuorot suunnitellaan kuudeksi viikoksi kerrallaan ja joskus jaksoihin mahtuu useita vapaapäiviä peräkkäin. Silloin tekee välillä jopa kesken vapaan mieli takaisin töihin."

Tänään 2.12. juhlimme puhtautta ja kiitämme siivoojiamme. Kiitä sinäkin sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #kiitäsiivoojaa #puhtauspäivä #juhlitaan puhtautta.

Lue lisää puhtaudesta ja hygieniasta halleillamme.

Maajan vinkki asiakkaille:
Lasipulloissa olevat nesteet kannattaa pakata muovipulloihin, jos haluat ottaa ne mukaan hallille. Särkyessään lasi  leviää pesutiloissa laajalle alueelle ja sitä on hankala puhdistaa. Pahimmillaan asiakkaat loukkaavat itsensä lasinsiruihin.