Sulkapalloa ryhmäliikuntana?

Ajatus kuulostaa hyvältä, eikö? Ja mikä parasta, se ei jää ajatuksen tasolle. Tutustu sulkapalloon –tapahtumia voi hyvin verrata ryhmäliikuntaan, sillä ne ovat antoisaa yhdessä liikkumista! 

Vuosaaren kentille mahtuu 24 pelaajaa ja Pasilaan 32 pelaajaa ja ne ovat täyttyneet hetkessä. Ihan vasta-alkajille nämä sulkapallotreenit eivät sovi, mutta jos olet jo hieman pelannut sulkapalloa, kannattaa tulla kokeilemaan mielekästä liikuntaa sulkapallon parissa. Sopii siis kaikille, joilla maila pysyy käsissä – vaikka taukoa olisi ehtinyt muodostua edellisestä kerrasta useitakin vuosia, niin nyt on loistopaikka palata kentälle.  

Mukaan tarvitset vain sisäpelikengät, sillä mailan saat tarvittaessa lainaksi hallilta. Treeni kestää 90 minuuttia, josta tehokasta peliaikaa on noin 75 minuuttia. Alussa käydään nopeasti muutamat perusasiat läpi ja sen jälkeen aloitetaan pelaamaan nelinpelejä. Peli on jatkuvaa. Vastustajia vaihdetaan 10 minuutin välein. Näin pyritään löytämään samantasoisia pelaajia samoille kentille, jolloin myös pallo elää kauemmin ja liikunnan määrä lisääntyy. 

Ohjaaja Ike Rautio kiertää seuraamassa pelejä, neuvoo tarvittaessa ja antaa henkilökohtaisia vinkkejä. Näin jokainen saa jotain uutta pelaamiseensa ja oman tason noustessa liikunnan tehokkuus paranee. Mukavaa on myös tutustua uusiin pelikavereihin, saa jatkuvasti erilaisia pelipareja ja vastustajia. Hiki tulee ja hauskaa on! 

Sulkapallo soveltuu kaikille, ikään, kuntoon tai taitotasoon katsomatta. Vaikka kilpatasolla laji on erittäin nopea ja fyysisesti vaativa, niin alemmallakin harrastustasolla sulkapallo kehittää mm. tasapainoa, kestävyyttä, tila-aika hahmotusta ja käsikoordinaatiota. 

Tutustu sulkapalloon – treenien ohjaajana toimii Ike Rautio, joka on mailapeli Racketlonin (pöytätennis, sulkapallo, squash, tennis) moninkertainen seniorien Suomenmestari ja mitalisti. 

Ilmoittaudu tapahtumaan

Lisää luettavaa
Kesän ja elokuun uimakoulut

Vielä ehdit varata uimakouluja touko-heinäkuulle! Elokuun uimakoulut ovat nyt näkyvissä, joiden varaukset alkavat 20.-22.5.

Kesä

Liiku liikkumaan koko kesä edullisesti – käy kuntosalilla, ryhmäliikunnassa ja uimassa! Katso kesähinnat ja aukioloajat.

Padel - Urheiluhallit
Padelin avajaistarjous

Vuosaaren ulkokentät ovat avoinna – tule pelamaan padelia kauden avajaishinnoin ma–su klo 7.00–22.00,, alkaen 16 € /60 min.