Meistä | Urheiluhallit
Pääomistajana Helsingin kaupunki (51,33 %) ja muina osakkaina Urheiluopistosäätiö ja 13 lajiliittoa.
Toimitusjohtaja Pekka Laitinen
Y-tunnus 0115551–4 (Kallio – Kontula – Malmi – Pasila – Siltamäki – Töölö)
1959 Urheiluhallit Oy perustettiin
1961 Helsingin Urheilutalo valmistui
1967 Töölön Urheilutalo valmistui
1970 Kontulan Uimahalli avattiin
1970 Siltamäen Uimahalli valmistui
1979 Vuosaaren Urheilutalo perustettiin
1983 Malmin Uimahalli avattiin
1995 Pasilan Urheiluhalli Oy (entinen Novahalli) avattiin
1999 Mäkelänrinteen Uintikeskus avattiin ja tehtiin hallintosopimus Urheiluhallit Oy:n kanssa
Hallipäällikkö Laura Kuutti toivottaa sinut tervetulleeksi Kallion halliin.
Helsingin Urheilutalo avattiin vuonna 1961, joten se on ollut merkittävä osa Kallion kaupunginosan elämää jo 60 vuotta. Aikaisemmin työväestön asuinalueena tunnettu alue mielletään nykyisin erityisesti opiskelijoiden, nuorten aikuisten ja taiteilijoiden kaupunginosaksi. Kivijalkakauppoja, ravintoloita, baareja ja muita palveluja on lähes jokaisen talon alakerrassa. Helsinginkadulla Brahenkentän vieressä sijaitseva halli tarjoaa alueen asukkaille monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Oivallinen sijainti, ilman turhaa hifistelyä.
Leppoisasta lähiöhallitunnelmastaan tunnetussa Kalliossa käy kaikenikäisiä ja -näköisiä ihmisiä: tatuoituja, rokkipoikia ja supersuloisia mummoja rinta rinnan. Kysymykseen suosituimmasta palvelusta hallin henkilökunta vastaa kuin yhdestä suusta – sauna! Kallion kaupunginosan asunnot ovat pieniä ja vaikka yleisiä saunojakin vielä on, suomalainen saunakulttuuri elää myös täällä vahvana. Julkisivun takana on kuitenkin yllättävän laaja tilakokonaisuus. Sisäänkäynnin kuusi ovea paljastavat, että paikassa järjestetään myös suuria yleisötapahtumia. Tässä hallissa on kotoisa tunnelma ja paljon vakioasiakkaita. Asiakaskäyntejä Kalliossa on vuosittain yli 250 000.
Suuressa liikuntahallissa on katsomopaikkoja 1200 henkilölle, joten se sopii erinomaisesti erilaisiin kilpailu- ja näytöstapahtumiin. Suosituimmat lajit ovat sulkapallo, käsipallo, koripallo, lentopallo ja salibandy. Helsingin Urheilutalolla on nähty suomalaisen urheilun legendaarisia kisoja, kuten nyrkkeilyn GeeBee- ja SM-kisat. IFK:n miesten ja naisten käsipallon kotiottelut pelataan täällä, samoin Namikan korisottelut.
Meillä on erinomaiset tilat myös kuntosalin ja ryhmäliikunnan harrastajille. Kallion kuntosali ei ole iso, mutta se on todellinen tilaihme, sillä sinne on saatu sijoitettua 25 laitetta. Näin se mahdollistaa monipuolisen harjoittelun erilaisille asiakkaille. Lisäksi kuntosali- ja ryhmäliikuntamaksuun sisältyvä uinti ja sauna rentouttavat ja virkistävät mukavasti.
Hallipäällikkö Joonas Länsisalmi toivottaa sinut tervetulleeksi kotoisaan Kontulan halliin.
Lämminhenkinen lähiöuimahalli on virkistävä keidas monikulttuuriseksi kasvaneessa Kontulassa. 1970 rakennettu urheiluhalli avattiin täysin uudistettuna vuonna 2007 ja se on edelleen loistavassa kunnossa. Hallissa käy vuosittain 130 000 asiakasta, joista 70 000 on uimareita ja vesijuoksijoita. Kontulan halliin on hyvät kulkuyhteydet – tänne on helppo tulla metrolla, bussilla tai omalla autolla. Kodinomainen tunnelma, sekä valoisat ja siistit tilat saavat jokaisen kävijän palaamaan kerta toisensa jälkeen.
Urbaanissa ympäristössä sijaitseva uimahalli on alueen asukkaille rauhoittumisen paikka. Suurin osa kävijöistä harrastaa vesijuoksua ja uintia ja siksi Kontulan 4-ratainen 25 metrin allas jaetaan tarpeen mukaan puoliksi uimareiden ja vesijuoksijoiden kesken. Moni heistä rakastaa saunomistakin, koska se puhdistaa mieltä ja kehoa ja on tärkeä syy tulla hallille. Kesällä aikaa vietetään viihtyisällä auringonottoalueella. Kompakti kuntosali vetää puoleensa myös nuorempia asiakkaita. Monikulttuurisuus näkyy eniten lasten uimakouluissa ja jonkin verran nuorissa ja työikäisissä asiakkaissa.
Henkilökunnan pieni vaihtuvuus on hitsannut sen hyvin yhteen. Pitkä työkokemus, osaaminen ja toisten auttaminen lisäävät henkilökunnan tyytyväisyyttä ja se heijastuu myös asiakassuhteisiin. Vakiokävijöistä pidetään huolta, jolloin pienet yksityiskohdat ovat ratkaisevia. Aina on aikaa vaihtaa kuulumisia ja vastata kysymyksiin. Kontulan yhteisön hyvä henki on henkilökunnan mielestä paikan ainutlaatuisuus.
Hallin auetessa klo 6.15 oven takana jo odottaa aktiivisten uimareiden ja vesijuoksijoiden joukko. Sama kuvio toistuu kaikissa muissakin halleissamme. Kontulassa pitkä yhteinen historia on hionut tuttavista ystäviä, joiden kanssa vietetään aikaa hallin ulkopuolellakin. Ei siis pelkästään uida, vaan vaihdetaan kuulumisia ja tutustutaan paremmin. Keskinäinen kunnioitus ja tasa-arvo näkyvät tässä porukassa, ja kavereita muistetaan huomioida. Myös hallin henkilökunta on saanut huomioista osansa ja yhteinen matka jatkuu erittäin hyvässä hengessä.
Kontulassa järjestetään ryhmäliikuntaa sekä lattiatasolla että altaassa ja niissä nähdään useampia ikäryhmiä. Vesijumpista Hydrobic on erityisen suosittu, lattiajumpissa on runsaasti valinnanvaraa IISIstä Pilatekseen ja Body & Coreen. Kehoa voi myös huoltaa Jooga-, BODYBALANCE®- ja Core & Venyttely-tunneilla. Jokaisen tuntimme kaikissa halleissamme ohjaavat ammattitaitoiset, kokemusta omaavat ja rennot ohjaajat, joten tunneilla on aina kiva tunnelma. Myös uuden asiakkaan on helppo tulla mukaan, koska hänet otetaan avosylin vastaan.
Viihtyisä ja valoisa Malmin uimahalli sijaitsee Malmitalon vieressä, lähellä juna-asemaa. 41 vuotta sitten avattu uimahalli tuli todelliseen tarpeeseen, sillä jo alkuvuosista lähtien sen palveluja on hyödynnetty aktiivisesti. Hallin suosituin palvelu on uinti. Jopa 75 % kävijöistä hyödyntää allasosastoa, jossa voi uinnin lisäksi harrastaa vesijuoksua tai vetreyttää lihaksiaan terapia-altaassa. Lapsiperheiden suosikki on 30-asteinen lastenallas ja rohkeimmat aikuiset pulahtavat myös kylmäaltaaseen. Vuonna 2019 kävijämäärä oli peräti 420 000 eli noin 1200 asiakasta päivässä. Uimahalli onkin vesipinta-alaltaan mitattuna Suomen vilkkain. Malmin alueelle suunnitellaan jälleen lisää asutusta kymmenille tuhansille ihmisille, minkä myötä myös uimahallin laajennussuunnitelmille löytyy todellista tarvetta.
Ruuhkilta ei aina voi välttyä ja se asettaa haasteita henkilökunnalle. Aikaisin aamulla halliin saapuu vakiouimareiden joukko. Uimaseurojen harjoitukset ja uimakoulut pidetään yleensä iltaisin, jolloin työssäkäyvätkin ehtivät altaalle. Iltapäivisin altailla on parhaiten tilaa.
Malmilta löytyy myös suuri kuntosali monipuolisine laitteineen sekä hyvänkokoinen ryhmäliikuntatila. Kaksi solariumia ja hieroja täydentävät palvelukokonaisuutta. Hallista kahvilan vierestä löytyvää kokoustilaa vuokrataan myös ulkopuolisille.
Malmin ryhmäliikuntatunneilla käy päivittäin lähes 200 asiakasta. Eläkeläiset, opiskelijat ja vuorotyöläiset käyvät pääosin päiväsaikaan ja työikäiset klo 16 jälkeen. Poikkeuksen naispainotteisiin tunteihin tekevät Core & Venyttely-, BODYPUMP®- ja Kuntosalitunnit, joissa on mukavasti myös miehiä. Vesivoimistelu ja Hydrobic vetävät jatkuvasti kaikki tunnit täyteen, tosin näiden tuntien ryhmäkoko on lattiatunteja pienempi. Samat tunnit pyritään järjestämään eri päivinä eri aikaan, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus niihin osallistua.
Malmin ulkoalue pois käytöstä laajennustöiden vuoksi kesällä 2025 ja 2026.
Keskuspuiston kupeessa sijaitseva Pasila Urheiluhalli tunnetaan ennen kaikkea liikuntahallistaan. Halli rakennettiin jo vuonna 1990, mutta Urheiluhallit Oy:n omistukseen se tuli vuonna 1995. Nyt jo yli 30-vuotisen toimintansa aikana halli on toiminut monien merkittävien tapahtumien keskipisteenä ja monien eri lajia edustavien seurojen kotihallina. Liikuteltavien, 1600 henkeä vetävien katsomoiden ansiosta se sopiikin erinomaisesti monenlaisiin tapahtumiin. Tila voidaan jakaa verhoilla osiin, jolloin samaan aikaan voidaan pelata esimerkiksi sählyä, lentopalloa ja sulkapalloa. Muista halleista poiketen Pasilassa ei ole jatkuvaa asiakasvirtaa, vaan ryhmät saapuvat tunnin välein omille vuoroilleen. Pasila on myös ainoa halli, jossa ei ole uintimahdollisuutta, mutta pukuhuoneissa on suihku- ja pesutilat. Erikseen varattavissa on lisäksi tilaussauna.
Siltamäen uimahalli toimi Rakennusyhtiö Puolimatkan houkutuslintuna, kun alueen asuntoja markkinointiin 1970-luvulla. Vuonna 1973 uimahalli siirtyi Urheiluhallien hallintaan ja pari vuotta myöhemmin omistukseen. Pieni ja sympaattinen uimahalli täydentää omanlaisenaan Urheiluhallien tarjontaa. Uinnin lisäksi tässä kotoisassa hallissa voi osallistua uimakouluihin, treenata kuntosalilla, harrastaa vesijumppaa ja hydrobicia sekä järjestää vaikka lasten teemasynttäreitä. Vuosittainen kävijämäärä on 50 000–60 000 asiakasta.
Suutarilan kaupunginosaan kuuluva Siltamäki on puoliksi pientaloaluetta, jossa asukkaita on yli 15 000. Kauppakeskuksen yhteydessä sijaitseva Siltamäen uimahalli on ollut suosittu kohtaamispaikka aina sen avaamisesta alkaen. Viime vuosina sinne ovat kuntoilijoiden lisäksi löytäneet uimakoulusta kiinnostuneet lapset ja aikuiset sekä vauvauintia harrastavat. 30 asteen lämpötila saa niin lapset kuin aikuisetkin viihtymään uima-altaassa. Vauvauinnissa vesi on jopa 32-asteista. Myös paikan kuntosali on vilkkaassa käytössä.
Siltamäen erikoisuus ovat yksityistilaisuudet. Voit vuokrata hallin käyttöösi lauantaisin klo 18.30–20.30. Hallin vuokrahinta on 200 €.
Koko allastila on varattu vain juhlaseurueen käyttöön. Hallissa voidaan soittaa musiikkia ja normaalit hallin valot voidaan vaihtaa tunnelmavaloihin. Isot lelut, patjat ja sukellusrenkaat ovat käytettävissä allasalueella. Hallissa on yksityistilaisuuden ajan paikalla uimavalvoja ja muuta henkilökuntaa, jotka auttavat ja ohjeistavat käytännön asioissa. Järjestävän tahon on kuitenkin huolehdittava, että jokaisella uimataidottomalla lapsella on altaassa mukanaan yksi uimataitoinen aikuinen.
Varaukset ja tiedustelut:
Puh. 09 3488 6500
uhsiltamaki(at)urheiluhallit.fi
Vuonna 1967 valmistunut ja 2019 peruskorjattu Töölön Urheilutalo on upea. Topeliuksenkadulta sisään astuessa ei heti arvaa millaista silmäkarkkia on tulossa. Portaita alas mennessä avautuu avara aula, jossa sijaitsee Welldonen lounaskahvila. Kun katsoo kahvilan sisälasien läpi, huomaa uima-allasalueen ja sen valoisan tilan korkeuden. Allas suorastaan kutsuu uimaan. Muotojen hieno kaarevuus ja avaruus korostuvat edelleen kuntosalin puolella, jossa tilan poikkeuksellinen korkeus takaa, ettei ilma lopu. Samaa ilmavuutta ja muotokieltä tarjoilee myös suuri ryhmäliikuntatila. Hallissa päivittäisiä kävijöitä on 800–1200 eli yli 300 000 asiakaskäyntiä vuodessa. Halli on saanut paljon kehuja ja uusia asiakkaita, joten kävijämäärän uskotaankin kasvavan reippaasti.
Töölössä on paljon vakiokuntoilijoita. Päiväsaikaan eläkeläisten osuus asiakkaista korostuu ja on hienoa nähdä kuinka he pitävät liikunnalla kunnostaan huolta. Kuntosalin puolella on päivälläkin yllättävän paljon työikäisiä ja opiskelijoita, ja samoista ikäryhmistä täyttyvät työpäivän jälkeiset liikuntatunnit.
Hallin lähelle rakennetaan uusia asuntoja sadoille perheille, joten potentiaalia tulee lisää. Yksi hallin erikoisuus on se, että samassa kiinteistössä myös asutaan. Osa asiakkaista tulee hissillä aamutakeissa suoraan omista kodeistaan – ei ihan tavallinen näky muissa halleissa. Urheiluhallit Töölö sijaitsee Meilahden sairaala-alueen välittömässä läheisyydessä, jossa työskentelee tuhansia terveydenhoitoalan ihmisiä. Toivottavasti hekin ovat löytäneet tai löytävät tämän helmen oman hyvinvointinsa edistämiseen. Hyvinvointi on nykyihmisille tärkeää ja laadukkaat palvelut innostavat liikkumaan.