Jumppahurja goes Hydrobic

Jumppahurjan kuudennessa raportissa siirrytään altaan puolelle ja tutustutaan Hydrobic-tuntiin.

Useimmat Mäkelänrinteen uimahallin asiakkaat ovat todennäköisesti huomioineet ison altaan äärimmäisessä kulmassa polskivat vesijumppaajat. Siellä he tuon tuostakin telmivät, energisesti ohjeistavan vetäjän ja railakkaan pop-musiikin tahdittamina. Me näemme heidät, mutta moniko meistä on liittynyt mukaan? Jumppahurja tarttui härkää sarvista ja testasi mitä ”hydris” todella on.

Astelen ensimmäiselle tunnilleni epävarmoin askelin. Olen etuajassa ja jään yksin sivuun odottelemaan edellisen tunnin päättymistä. Heiluttelen raajojani muka rennosti. Keskitän katseeni yhteen pisteeseen, vesipisaraan laatoituksessa. Yritän rentouttaa parasympaattista hermostoani hidastamalla hegitystäni.

Kun allas vapautuu, laskeudun ensimmäisten joukossa portaita pitkin altaaseen ja olo helpottaa. Vesi on elementeistä rauhoittavin. Sukellan vahvoin vedoin altaan halki toiseen reunaan, pitkälle pojalle sopivaan syvyyteen. Hydrobicciä harrastava mielitiettyni on kertonut perusjutut, ja tiedän että veden on yletettävä mielellään rinnan tai kainaloiden seutuville, jotta liikkeistä saa irti parhaat tehot. 

Jumppa-alue tulee aivan täyteen. Tunti alkaa lämmittelyllä, jossa juoksemme paikallamme ja lyömme iskuja, joko avokkaalla työntäen tai nyrkillä. Tästä seuraa muutamia variaatioita. Välillä hyppäämme ja kauhomme vettä, sitten ojentelemme raajojamme eri suuntiin. Lämmmittelyn jälkeen kaiuttimista lähtee tuuppamaan Alexian ysäri-hitti ”Summer is crazy” ja tunnelma sähköistyy. Nyt mennään!

Alamme hyppiä kahden jalan sivupotkuja vasemmalle ja oikealle. Käsillä kauhaistaan  aina tasapainottavasti toiselta puolelta. Tempo on kova ja siinä on vaikea pysyä. Vesi osaa olla elementtinä, rauhoittavuuden ohella myös arvaamaton ja yllättävät mikrovirtaukset hankaloittavat tasapainossa pysymistä. Teemme myös hiihtoliikkeitä ja x-hyppyjä. Musiikin tahdissa on kiva touhuta! 

Kun tunti on suurinpiirtein puolessa välissä vetäjä korottaa panoksia. Saamme altaan reunalta käsiimme ”kukkaset”, eräänlaiset muoviset lisävastukset, jotka lisäävät liikkeiden tehoa. ”You drive me crazy” laulaa Britney, kun kauhon vettä nyt jo aivan hiessä. Kukkasten kanssa sohiminen tuntuu käsissä, varsinkin jos yrittää pysyä ohjaajan hurjassa vauhdissa mukana. Kyllä tämä jumpasta käy!

Muutaman biisin jälkeen palautamme kukat ja jäljellä on enää lyhyt jäähdyttely Suvi Teräsniskan säestämänä. Kroppa tuntuu hyvin aktivoidulta ja mukavasti jumpanneelta. Tästä on hyvä jatkaa porealtaaseen hetkeksi lillumaan ja kylmäaltaan kautta saunaan. 

Jumppahurja suosittelee Hydrobicia kaikille, mutta erityisesti polvi -tai selkävaivoista kärsiville. Vedessä tekeminen on vammoille lempeämpää.

Hydrobic 30 min., Urheiluhallit Mäkelänrinne
Vetäjä: Erika Bellini
Aktiiviset kilokalorit: 180 kCAL
Kokonaiskilokalorit: 241 kCAL
Keskisyke: 92/min (korkein 113/min)

Lisää luettavaa
Mäkelänrinne 25 vuotta!

Synttäreiden kunniaksi hallilla erikoisohjelmaa helatorstaina 9.5. ja erilaisia teematunteja touko-kesäkuussa. Hyödynnä uintitarjous: 5 krt Superuinti 25 € kesäaikana 2.5.-31.8.!

Uimataitoviikko

Mäkelänrinteessä ja Vuosaaressa uinnin teematunteja 13.-17.5.2024! Tutustu monipuoliseen tarjontaan ja tule mukaan!